Asiantuntijalla on asiaa

Fyysisen aktiivisuuden tärkeys vammaisille lapsille

15.12.2020

Fyysinen aktiivisuus on erittäin tärkeää kaikille lapsille. Fyysinen harjoittelu ei ole hyväksi ainoastaan lapsen terveydelle ja hyvinvoinnille, vaan sillä on myös avainrooli lapsen kehityksessä ja oppimisessa. Fyysisen aktiivisuuden ansiosta lapset ja nuoret voivat parantaa itsetuntoaan, muodostaa sosiaalisia suhteita ja oppia ylittämään rajoitteitaan.

Nämä kolme elementtiä ovat olennaisia lapsen itsenäisen ja omatoimisen elämän kannalta, mikä on erityisen tärkeää sellaisille lapsille, joilla on joku vamma.

Liiku omaan tahtiisi!

Huolimatta merkittävistä pyrkimyksistä osoittaa päinvastainen todeksi, vallalla on yhä uskomus, että vammaiset ihmiset eivät voi osallistua urheiluun. Kuitenkin fyysisen aktiivisuuden edut ihmisille, joilla on jokin vamma, on osoitettu todeksi, ei vain lihasten vahvistamisessa ja kehittämisessä vaan myös painonpudotuksessa ja -hallinnassa ja omassa kehossa viihtymisessä. Siksi onkin suositeltavaa, että jokainen vammainen ihminen pyrkisi mahdollisuuksien mukaan aktiiviseen elämäntapaan.

Koskeeko tämä myös lapsia? Ehdottomasti! Vammaisille ihmisille suunnatut kulttuuri-, liikunta- ja vapaa-ajan harrastusmahdollisuudet yleistyvät, mukaan lukien monet lapsille tarkoitetut mukautetut liikuntamahdollisuudet, jotka ovat sekä helposti saavutettavissa että täysin turvallisia.

Vanhempien suositellaan kannustavan lapsiaan kuntoiluun jo pienestä pitäen.  Tämä lähestymistapa tulee mukauttaa yksilöllisesti lapsen kykyihin: kahdelle samanikäiselle lapselle, joilla on sama diagnoosi voi sopia erilainen liikunta.

On myös tärkeää, että lapset tunnistavat tällaiset aktiviteetit osaksi heidän vapaa-aikaansa eikä velvoitteeksi. Lapsille tulee antaa mahdollisuus omiin päätöksiin valittaessa lapselle sopivaa harrastusta, unohtamatta kuitenkaan heidän rajoitteitaan. Tämän vuoksi suosittelemme, että vammaiset lapset liikkuvat ”omaan tahtiinsa”.

Loppujen lopuksi on olemassa paljon harrastuksia, joihin vammaisetkin lapset pystyvät, ja kuntoilu ja harrastukset antavat lapselle mahdollisuuden kehittää mielikuvitustaan ja luovuustaitojaan ilman rajoja.

Kuvassa lapsi pyörätuolissa

Fyysisen aktiivisuuden 6 etua lapsille, joilla on jokin vamma

Parantaa sekä fyysistä että henkistä tasapainoa

Lapset, jotka harrastavat liikuntaa, pystyvät päästelemään höyryjä, tuottamaan adrenaliinia ja kehittämään itsehillintäänsä. Tavalla tai toisella liikunta auttaa heitä kanavoimaan energiaansa, mikä on olennaisen tärkeää heidän päivittäiselle kehitykselleen.

Edistää sosiaalisuutta ja integraatiota

Fyysiset aktiviteetit tekevät vammaisista lapsista sosiaalisempia. Aktiviteettien suunnitteleminen ja harjoittaminen ovat hyvä ”tekosyy” tavata uusia vammaisia tai vammattomia ihmisiä, ja samaistua heihin joko iän tai mielenkiinnon kohteiden kautta.

Parantaa keskittymiskykyä

Fyysiset aktiviteetit auttavat lasta kanavoimaan fyysistä energiaansa liikunnan kautta, mikä lisää heidän älyllistä työskentelyään muissa päivittäisissä toiminnoissa. Itse asiassa useiden asiantuntijoiden mukaan liikunta parantaa vammaisten lasten käyttäytymistä ja suoriutumista koulussa ja opinnoissa.

Stimuloi ja motivoi

Liikunta parantaa motivaatiota kuntoharjoituksen oppimiseen ja tekemiseen. Tämä vuorostaan kehittää pitkäjänteisyyttä, vahvuutta ja kykyä onnistua: kaikki olennaisia osia liikuntaharrastusta. Erityisesti lapsilla tämän tyyppisellä oppimisella on positiivinen vaikutus heidän päivittäiseen elämäänsä.

Edistää ryhmätyöskentelyä

Liikunnan harrastaminen yksin tai joukkueen jäsenenä vaatii aktiivista vuorovaikutusta muiden ihmisten kanssa. Vammaisille lapsille se tarjoaa tavan oppia työskentelemään yhdessä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.

Positiivinen vaikutus päivittäiseen elämään

Liikunnan vammaisille lapsille tuomat edut eivät rajoitu vain pelikentälle tai liikuntasaliin. Liikuntaharjoittelun tarjoaman jatkuvan oppimisen kehän ansiosta lapset pystyvät paremmin kehittämään aloitekykyään ja voittamaan päivittäisiä rajoitteitaan ja pelkojaan.

Liikunta voimistaa vammaista lasten fyysisten ja henkisten taitojen kehittymistä, mikä on hyödyllistä paitsi heille itselleen myös heidän perheilleen. Jos sinulla on lapsi, jolla on jokin vamma, älä epäröi. Monet vanhemmat pelkäävät, että lapsella on riski loukkaantua kuntoillessa, mutta tämä ei pidä paikkaansa: kun liikunta-aktiviteetti on mukautettu lapsen kykyjen mukaan, hyödyt ovat havaittavissa jo ensimmäisestä päivästä alkaen. Keskustele lapsesi lääkärin kanssa siitä, mitkä liikuntaharrastukset olisivat lapsellesi eniten hyödyksi.

Jotta vammaiset lapset saavat kaiken irti liikunnasta, he tarvitsevat oikeita välineitä, jotka on mukautettu heidän tarpeisiinsa. Sunrise Medicalin Zippie-tuoteperheeseen kuuluu manuaalisia ja sähköpyörätuoleja sekä käsipyöriä, joten voit valita lapsellesi parhaan, hänen omiin tarpeisiinsa sopivan tuotteen.

Tämä kirjoitus on julkaistu alkujaan englanniksi täällä.