Ajankohtaista

Talvivinkkejä pyörätuolin käyttäjille

18.1.2022

Kirjoittajasta: Corey Barss on apuvälinealan ammattilainen ja pyörätuolien jälleenmyyntiyrityksen huoltopäällikkö. Hän viettää aikansa metsästäen, kalastaen, maatilaa hoitaen sekä vaimonsa ja neljän lapsensa kanssa.

Teksti on käännös englanninkielisestä blogikirjoituksesta.

Pyörätuolin käyttäminen kylmässä ja lumessa tosiaan tekee elämästä jännittävää. Tässä muutamia asioita, joita olen oppinut kelatessani pyörätuolilla kylmistä ja lumisista talvistaan tunnetussa New Yorkin osavaltion pohjoisosassa yli kymmenen vuoden aikana.

Jumiutuneet akselit

Kun yksi akseleistani jumiutui ensimmäisen kerran (niin etten voinut irrottaa kelauspyöriäni) oli kaunis, luminen ja hyytävän kylmä päivä. Jeeppini söi paljon polttoainetta, joten pysähdyin tankille. Kun olin nousemassa takaisin autoon, yksi kelauspyöristäni ei irronnut. Päästellessäni muutamia ärräpäitä etsin autostani mitä tahansa, mitä voisin käyttää renkaan kampeamiseen irti. Mistään löytämästäni ei ollut apua ja olin jo rikkonut useita testaamiani esineitä. En tietenkään halunnut viettää yötä huoltoasemalla auton ovi auki, joten onnistuin jotenkin nostamaan pyörätuolin pääni yli autoon kelauspyörä vielä paikoillaan. Tuoli oli nyt apukuskin paikalla, mutta niin hankalan mallinen kelauspyörä paikoillaan, että minun piti pitää sitä pystyssä ajaessani.

Noloa myöntää, mutta kävi ilmi että en ole kovin nopeaoppinen. Sama tapahtui vielä muutaman kerran, ja joka kerralla onnistuin jotenkin saamaan tuolini autoon kelauspyörät paikoillaan, ja aina hieman pienemmällä harmituksella. Kantapään kautta oppineena heti kun nyt huomaan, että akselit eivät liu’u aivan niin kuin pitäisi, suihkutan niihin hieman silikonia ja pyyhkäisen ne rätillä, joita säilytän auton oven taskussa. Nämä ylläpitoon käytetyt lisäsekunnit ovat säästäneet minut uskomattomalta määrältä turhautumista, aikaa ja noloja tilanteita. Tiedän, että en ole ainoa tämän asian kanssa painiskeleva. Työssäni pääsen joka talvi kampeamaan kuudesta kahdeksaan jumiutunutta pyörää asiakkaideni pyörätuoleista. Koska en toivo kyseistä kokemusta kenellekään, yritän aina opettaa ihmisille keinoja tämän välttämiseksi, ja minut tunnetaankin siitä että jaan silikonisuihkeita ja rättejä vakioasiakkaille.

Tukipyörien, kelauspyörien ja renkaiden ylläpito

Ylläpidosta puheen ollen huoltohenkilö minussa haluaa muistuttaa tukipyörien tarkastamisesta niihin takertuneiden hiusten varalta, erityisesti jos sinulla tai asuinkumppaneillasi on pitkät hiukset. Tilaisuuden tullen kurkkaapa tukipyöriisi. Tukipyörien akseleihin kietoutuneet hiukset kuluttavat tukipyörien laakerit ennenaikaisesti. Kun yhtälöön lisätään talven loska ja katusuola, niin tuloksena on lähes varmasti ongelmia. Jos huomaat tukipyörien ympärillä hiuksia, etkä pysty tai halua irrottaa niitä itse, varaa aika huoltoon. Sillä huolehditaan siitä, että tuolisi rullaa niin kuin kuuluukin.

Tukipyörään kietoutuneita hiuksia

Nyt kun ajattelet aihetta, mikä on kelauspyöriesi kunto? Ovatko ne kuluneet niin että rengaskuvio on jo lähes hävinnyt? Rengaskuvio huolehtii siitä, että pito on parempi lumisilla ja jäisillä alustoilla. Ei ole hauskaa tulla kotiin töiden jälkeen, jos ramppia ei pääse ylös kuluneiden renkaiden takia.

Lämpimänä pysyminen

Nyt kun tuolisi on säädetty ja valmiina matkaan, oletko sinä? Jos joudut olemaan ulkona kylmässä pidempiä aikoja, on tärkeää muistaa pitää jalat lämpimänä. Olisi aika kurjaa menettää varvas paleltumisen vuoksi, mutta en myöskään pidä isojen ja raskaiden talvisaappaiden käyttämisestä. Ne eivät sovi hyvin jalkalaudalle ja tekevät siirtymistä hankalia, minkä lisäksi yritän vähentää painetta kantapäissäni ja nilkoissani. Muutama vuosi sitten sain vanhemmiltani joululahjaksi kengänpäälliset, eräänlaiset kenkien päälle puettavat tohvelit, joissa on tasku kädenlämmittimille. Käytän niitä tavallisten lenkkareideni päällä, jolloin voin viettää tunteja metsällä ja palatessani kotiin jalkani ovat edelleen lämpimät eikä huolena ole raskaista talvikengistä johtuvia painehaavoja jaloissani.

Jokainen kylmällä säällä pyörätuolia kelaava osaa kertoa, että täydellisten hanskojen löytäminen on erittäin tärkeää. Tasapainottelu käsien lämpimänä pitämisen ja sorminäppäryyden sekä kelausvanteista saatavan hyvän otteen välillä on tarkkaa peliä. Kun sää alkaa viiletä, käytän itse mekaanikon hanskoja, mieluiten sellaisia, joissa on nahkaiset kämmenosat. Ne ovat kevyet ja suojaavat juuri sopivasti kelausvanteista hohkaavalta kylmältä. Nahkaisilla kämmenosilla saan kelausvanteista lähes samanlaisen otteen kuin paljailla käsillä. Kokemukseni mukaan nahkaiset käsineet toimivat parhaiten, toisin kuin esimerkiksi kumikämmeniset käsineet, jotka luistavat märkinä eivätkä tarjoa tasaista pitoa ramppeja tai mäkiä alaspäin kelatessa. Kun talvi tulee kunnolla ja on erittäin kylmää ja paljon lunta, käytän vanhoja ammuntaan tarkoitettuja armeijan ylijäämäkintaita. Ne ovat suoraan sanottuna parhaat hanskat/kintaat.

Nainen käyttämässä pyörätuolia lumisella maalla

Vuosien kuluessa olen oppinut, että ei ole oikeaa tai väärää tapaa toimia. Väliä on ainoastaan sillä, että löydät ratkaisut, jotka toimivat parhaiten juuri sinulle, sillä jos et ole valmis muuttamaan etelän lämpöön, pohjoisen kylmät talvet ovat liian pitkiä sisällä kyhjöttämiseen.